





DECA selvitti kumppaniensa kanssa nuorten näkemyksiä TikTokista
Tiktok on monien nuorten suosima digitaalinen alusta, jonka parissa viihdytään ja omaksutaan tietoa. RARE median toimittajat kysyivät nuorilta TikTokista ja siitä, miten he pyrkivät vaikuttamaan alustan heille tarjoamiin videoihin tai ylipäätään kontrolloimaan sosiaalisen median käyttöään. Tällä hetkellä Tiktokin ja muiden suosittujen digialustojen algoritmien, mainonnan ja moderoinnin sääntely on varsin vähäistä, jolloin vastuu käytön kontrolloinnista tai vaikkapa oman ”feedin” muokkaamisesta jää yksittäisille nuorille ja heidän läheisilleen.
Videolla haastateltujen nuorten mukaan somessa tulee vietettyä liikaa aikaa. Heitä myös huolettaa, riittääkö ihmisten informaatio- ja medialukutaito virheellisen informaation erottamiseen faktoista. Tutkimusten mukaan monet nuoret seuraavat uutisia TikTokissa, mutta haastatellut nuoret eivät pidä TikTokia erityisen luotettavana saati ensisijaisena uutislähteenä.
Videot on toteutettu DECA:n RARE median ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä.
arrows & pagination