‍Teksti: Lotta Hagelin

Editointi: Veera Koskinen

Yksi DECA-hankkeen kiinnostuksen kohteista on vähemmistösuomalaisten kokemuksellinen tieto ja sen asema yhteiskunnallisessa keskustelussa. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa Suomen saamelaisvähemmistön näkökulmia kulttuurisesta omimisesta – ilmiöstä, joka kytkeytyy tiedon, identiteetin ja vallan kysymyksiin. Tämä blogiteksti avaa alkuperäiskansatiedon asemaa suhteessa länsimaiseen tieteeseen ja tarkastelee, miten tietojärjestelmien hierarkiat vaikuttavat siihen, kenen tieto saa tilaa ja arvostusta ilmastokeskustelussa.

Ilmastotutkimus ja ilmastointerventioiden kehitys nojaavat vahvasti länsimaiseen tieteeseen. Länsimaisesta tieteestä on tullut vankkumaton pilari päätöksenteolle, toiminnalle ja ymmärrykselle. Usein sillä oletuksella, että vain länsimaisella tieteellä on kyky määrittää, mikä on totta.

Moderni länsimainen tiede alkoi muotoutua 1500- ja 1600-lukujen Länsi-Euroopassa, missä länsimaisen tieteen filosofiset näkökulmat, kokeelliset toimintamallit ja sosiaaliset tieteeseen liittyvät instituutiot syntyivät (Basalla 1967, 611). Valistusajattelu, johon länsimainen tiede kytkeytyy, sai kuitenkin vaikutteita myös alkuperäiskansoilta, kuten Wyandotte- ja Mi’kmaq-yhteisöiltä Turtle Islandilla[i]. Heidän kriittinen suhtautumisensa eurooppalaiseen yhteiskuntajärjestykseen, kuten aineelliseen vaurauteen, vapauteen ja rangaistuksiin, vaikutti valistusajatteluun (Graeber & Wengrow 2021).

Länsimainen tiede levisi Länsi-Euroopasta muualle maailmaan kolonialismin, imperialismin ja poliittisten sekä kaupallisten suhteiden kautta (Basalla 1967, 611). Eurooppalainen kolonialismi on maa-alueiden, ihmisten ja luonnon hyväksikäytön ohella tuhonnut ja rapauttanut muita tietojärjestelmiä. Länsimaisen tieteen nykyinen asema perustuu siis myös vallankäyttöön ja alistamiseen.

Mitä alkuperäiskansatieto on ja mitä se ei ole?

Maailman ymmärtämiseen on aina käytetty myös muita tietojärjestelmiä, kuten alkuperäiskansatietoa. Tälle tiedolle on olemassa myös muita käsitteitä, kuten alkuperäiskansan perimätieto, perinteinen tieto, perinteinen ekologinen tieto ja alkuperäiskansatiede. Termin variaatiot kuitenkin joko poissulkevat tai lisäävät tiedon määritelmälle uusia merkityksiä. Esimerkiksi termi ’alkuperäiskansatieto’ painottaa nimenomaan alkuperäiskansoja, mutta näin poissulkee yhteisöt, jotka eivät ole virallisesti tunnistettu alkuperäiskansoiksi (Mazzocchi 2006, 463).

Alkuperäiskansatiedon käsitettä on myös kritisoitu, sillä ‘tieto’ yksikössä voi antaa harhaanjohtavan kuvan yhdestä yhtenäisestä järjestelmästä, vaikka todellisuudessa eri alkuperäiskansoilla on omat paikalliset tietojärjestelmänsä (Kuokkanen 2023). Myös käsite ’perinteinen tieto’ saattaa jättää huomioimatta perinteisten yhteiskuntien kyvyn sopeutua muuttuviin olosuhteisiin (Mazzocchi 2006, 463), ja luoda vaikutelman tiedosta, joka ei olisi ajan hermoilla.

Arktisen neuvoston pysyvät jäsenet, jotka koostuvat kuudesta eri Arktisen alueen alkuperäiskansoja edustavasta organisaatiosta[ii], määrittelevät alkuperäiskansojen perinteisen tiedon näin:

"Perinteinen tieto on järjestelmällinen ajattelu- ja tietämystapa, jota on kehitetty ja sovellettu biologisten, fyysisten, kulttuuristen ja kielellisten järjestelmien ilmiöihin. Se on kollektiivisesti omistettua, ilmaistaan alkuperäiskansakielillä ja siirtyy sukupolvelta toiselle elettyjen kokemusten, havaintojen ja taitojen kautta. Se kehittyy edelleen elävänä prosessina – tänään ja tulevaisuudessa."
 – Arctic Council 2015

Vertailun sijaan vuoropuhelua

Alkuperäiskansatietoa verrataan usein länsimaiseen tieteeseen ja siitä etsitään eroavaisuuksia, vaillinaisuuksia ja puutteita suhteessa länsimaiseen tieteeseen. Nakashima & Roué (2002) muistuttavat, että nämä puutteet ovat kuitenkin usein seurausta etnosentrisyydestä ja kyvyttömyydestä irrottautua omasta kulttuurisesta näkökulmasta. Sen sijaan olisi syytä kysyä: mitä länsimaisesta tieteestä puuttuu, ja mitä alkuperäiskansatieto voisi siihen tarjota?

Länsimainen tiede eroaa alkuperäiskansatiedosta monien perustavanlaatuisten lähtöasetelmien ja käytäntöjen perusteella. Länsimainen tiede on objektiivista, analyyttista ja kvantitatiivista. Alkuperäiskansatieto taas on holistista, intuitiivista, suhteellista ja se perustuu suulliseen perinteeseen ja paikalliseen kontekstiin (Mazzocchi 2006; Nakashima & Roué 2002). Siinä missä länsimainen tiede pyrkii eristämään tutkimuskohteen, alkuperäiskansatieto kytkee sen ympäristöönsä.

Alkuperäiskansatiedon merkitys on alkanut nousta esiin ja sen mahdollisuuksia länsimaisen tieteen rinnalla tarkastellaan yhä enemmän, vaikkakin vielä varovaisesti ja pienessä mittakaavassa. On myös puhuttu tarpeesta dekolonisoida tiedettä ja tuoda alkuperäiskansan näkökulma tutkimuksen keskiöön (Simonds & Christopher 2013). On kuitenkin huomioitava, että alkuperäiskansatieto on herättänyt kiinnostusta ja kunnioitusta vasta, kun sen hyötysuhde on nähty tarpeeksi vakuuttavana alkuperäiskansayhteisöjen ulkopuolella länsimaisen tieteen näkökulmasta.

Alkuperäiskansatiedon rooli ilmastokriisin ratkaisussa

Kasvava kiinnostus alkuperäiskansatietoon tuo mukanaan myös riskejä. Tietoa on hyödynnetty alkuperäiskansojen kustannuksella esimerkiksi lääkekasvien ja bioteknologian kautta (McGonigle 2016). Kansainväliset sopimukset, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus (1948) ja alkuperäiskansojen oikeuksien julistus (2007), tunnustavat alkuperäiskansatiedon yhteisöllisen omistajuuden. Nämä immateriaalioikeudet eivät kuitenkaan suojaa alkuperäiskansojen oikeutta perimätietoonsa riittävästi (Hossain & Ballardini 2021). Kun alkuperäiskansatieto tuodaan osaksi ilmastokriisin ratkaisua, on tärkeää huomioida eettiset näkökulmat ja kunnioittaa alkuperäiskansojen kollektiivista oikeutta omaan tietoonsa.

Nyky-yhteiskunta toimii oletuksilla, joissa länsimaiset tietojärjestelmät ovat normi. Alkuperäiskansatieto, arvot, maailmankatsomus ja historiat on jätetty systemaattisesti länsimaisten epistemologioiden ja tutkimuskäytänteiden ulkopuolelle (Kuokkanen 2002, 243). Eurosentrisyys[iii] sekä etnosentrisyys [iv]heijastelevat tietojärjestelmien hierarkiaa, vaikka samaan aikaan dekolonialismi ottaakin varovasti jalansijaa.

Usein kysytään, miten länsimainen tiede voisi hyötyä alkuperäiskansatiedosta. Kysymyksen voisi kuitenkin kääntää toisin päin: kuinka alkuperäiskansojen tietojärjestelmien rinnalle voitaisiin tuoda lisää länsimaisesta tieteestä ja sitä kautta vahvistaa heidän toimijuuttaan ilmastokriisin ratkaisemisessa?

‍

LÄHTEET

Arctic Council. (2015). Ottawa traditional knowledge principles.

Basalla, G. (1967). The Spread of Western Science. Science 156, 611-622.

Graeber, D. & Wengrow, D. (2021). The dawn of everything: a new history of humanity. New York, Picador.

Hossain, K., & Ballardini, R. M. (2021). Protecting Indigenous Traditional Knowledge Through a Holistic Principle-Based Approach. Nordic Journal of Human Rights, 39(1), 51-72.

Kuokkanen, R. (2023). Kausi 2, Jakso 5: Alkuperäiskansatieteet: Mitä, miten, miksi ja kenelle? Untame. Viitattu 29.7.2024.

Kuokkanen, R. (2007). Saamelaiset ja kolonialismin vaikutukset nykypäivänä. Teoksessa Kuortti, J., Lehtonen, M. & Löytty, O. (toim.). Kolonialismin jäljet - Keskustat, periferiat ja Suomi 2009. Helsinki: Gaudeamus. 142-155.

Kuokkanen, R. (2002). Alkuperäiskansojen diskurssi ja dekolonisaatio. Kojootteja, sulkapäähineitä, uraanikaivoksia : Pohjois-Amerikan intiaanien kirjallisuuksia ja kulttuureja.

LeVine, R.A. (2015). Ethnocentrism. Teoksessa Neil J. Smelser & Paul B. Baltes. International encyclopedia of the social and behavioral sciences, 2nd edition. Oxford, United Kingdom: Pergamon. 166-167.

Mazzocchi, F. (2006). Western science and traditional knowledge: Despite their variations, different forms of knowledge can learn from each other. EMBO Rep. 7 (5): 463-6.

McGonigle, I. (2016). Patenting nature or protecting culture? Ethnopharmacology and indigenous property rights. Journal of Law and the Biosciences. Vol. 3 (1): 217-226.

Nakashima D.J., Roué M. (2002) Indigenous knowledge, peoples and sustainable practice. Teoksessa Timmerman, P.  Encyclopedia of Global Environmental Change. 5: Social and Economic Dimensions of Global Environmental Change. Chichester, UK: Wiley. 314–324.

Simonds, V. W., Christopher, S. (2013). Adapting Western Research Methods to Indigenous Ways of Knowing. American Journal of Public Health 103(12): 2185-2192.

United Nations (General Assembly). (2007). Declaration on the Rights of Indigenous People.

United Nations. (1948). Universal Declaration of Human Rights.

LISÄYKSET

[i] Osa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista käyttävää nimitystä Turtle Island Pohjois-Amerikan mantereesta.

[ii] Arktisen neuvoston pysyvät jäsenet ovat Aleut International Association (AIA), Arctic Athabaskan Council (AAC), Gwich’in Council International (GCI), Inuit Circumpolar Council (ICC), Russian Association of Indigenous Peoples of the North (RAIPON) ja Saami Council.

[iii] Eurosentrisyyden voi nähdä etnosentrisyyden alakäsitteenä, jossa eurooppalaisia kulttuuriarvot pidetään normina, ja joita pidetään parempiarvoisina. Kuokkanen (2002, 244) näkee eurosentrisyyden enemmänkin viitekehyksenä, joka heijastuu laissa, tutkimuksessa ja yleisessä mielipiteessä, eikä niinkään kokoelmana ennakkoluuloja, asenteita ja arvoja suhteessa muihin kulttuureihin.

[iv] Etnosentrisyyden käsitteellä viitataan uskomukseen, jonka mukaan oma kulttuuri on ylivertainen muihin kulttuureihin suhteutettuna, omasta kulttuurista johdettujen viitekehyksien käyttämistä muiden kulttuurien ominaisuuksien arvioimiseksi (LeVine 2015, 166).

‍

Lotta Hagelin on graafinen suunnittelija ja alkuperäiskansojen politiikan asiantuntija. Hän työskentelee Operaatio Arktiksessa, joka on palkittu ilmastostrategiahanke ja DECA-hankkeen uusi partneri.

‍